Severin tauti on Osgood-Schlatterin taudin jälkeen toiseksi yleisin lasten rasitusperäinen vamma. Tautia esiintyy erityisesti 8 – 11- vuotiailla lapsilla ja sen on yleisempää pojilla kuin tytöillä. Tytöillä tilaa esiintyy kasvuvaiheen erojen vuoksi hieman aiemmin kuin pojilla. 

Ensioireina kipua esiintyy liikuntasuorituksen jälkeen, mutta myöhemmin tilanteen jatkuessa kipua esiintyy myös liikuntasuorituksen aikana sekä levossa.

Oireet

Kipua esiintyy erityisesti akillesjänteen kiinnityskohdan ja kantaluun kasvulevyn alueella. Usein oire ilmenee lapsen molemmissa jaloissa.

Aiemmin kipu tuntuu lähinnä urheilusuorituksen jälkeen, mutta myöhemmin oiretta voi lisäksi ilmetä liikuntasuorituksen aikana ja levossa. Alkuvaiheen jälkeen lapsi voi ontua kävellessään ja pohje saattaa tuntua kireältä.

Oireita ilmenee usein muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen, mutta toisinaan erityisesti hoitamattomana oireet saattavat kestää useita vuosia. Mikäli rasitusta ei kevennetä riittävästi, niin kantaluun yläkärkeen saattaa tulla harvoissa tapauksissa vakavampi avulsiomurtuma.

Syyt

Akillesjänne ja kantakalvo kiinnittyvät kantaluuhun. Teorian mukaan luiden kasvaessa pohkeen ja akillesjänteen alue ei pysy pituuskasvun mukana ja tämä aiheuttaa kantaluun apofyysin alueelle ja kantaluun kasvulevylle vetorasitusta. Lapsen juostessa tai hyppiessä alueelle kohdistuu vetorasituksen kasvaessa tila, jota kutsutaan Severin taudiksi.

Hyppyjä ja juoksua sisältävien lajien lisäksi ylipaino altistaa Severin taudille. Usein lapsi on kuitenkin normaalipainoinen ja aktiivinen yksilö. Severin tautia potevilla lapsilla on myös usein lattajalkaisuutta.

Tutkiminen

Kantaluuta sivuilta painellessa voi tuntua kipua. Lisäksi akillesjänteen kiinnityskohdan alue kantaluussa saattaa olla kivulias. 

Mikäli Severin taudin löydökset ovat tyypillisiä ja sopivat normaaliin taudinkuvaan, niin erillisiä kuvantamisia ei välttämättä tarvita. Lääkäri voi ohjata lapsen esimerkiksi röntgen- tai ultraäänitutkimukseen, jos epäillään muunlaista kantapään vammaa.

Hoito

Kipujakson ajan on hyvä välttää sellaista liikuntaa, joka pahentaa oireita. Esimerkiksi juoksu ja hyppyharjoitukset on syytä jättää muutaman viikon tauolle. Väliaikainen vapautus koululiikunnasta saattaa tulla joissain tilanteissa kyseeseen. Kivutonta liikuntaa saa ja kannattaakin kuitenkin harrastaa. 

Hoitajattomana Severin taudin oireet voivat pitkittyä, joten tilanteeseen on syytä puuttua ajoissa. Oireet kuitenkin häviävät viimeistään kovimman kasvun päättyessä murrosiässä.

Pohjalliset ja kantakorotukset

Tutkimusten mukaan pohjalliset saattavat vähentää rasituksessa ilmenevää kipua ja kantakorotuksista saattaa olla hyötyä rasituksessa ilmenevän kivun vähentämisessä Severin taudissa. Pelkkä kantakorotus saattaa olla riittävä vähentämään kipua, mikäli lapsi ei harrasta hyvin kuormittavaa liikuntaa tai jos jalkaterän ryhti on normaali. (1.) Voit tilata verkkokaupasta 1cm kantakorotuksen, joka on tehokkaampi keventämään alueen vetorasitusta kuin normaali päivittäistavarakaupasta hankittava kantakorotus.

Jalkaterän ryhtimuutoksia omaavat lapset saattavat tarvita Jamesin ym. pohdinnan mukaan pohjallisia (1). Vaikeissa jalkaterän ryhtimuutoksissa käynti alaraajafysioterapiaan erikoistuneen terapeutin tai jalkaterapeutin vastaanotolla voi olla aiheellista. 

Powerstep Pinnacle Low:lla ja 0,5cm kantakorotuksella voidaan pyrkiä vähentämään kantaluulle kohdistuvaa vetorasitusta lievässä lattajalassa. Sinisellä Powerstep Pinnaclella ja 0,5cm kantakorotuksella voidaan pyrkiä vähentämään oireita, jos jalan ryhti on varsin normaali. 

Kantakorotuksen käyttö kannattaa pyrkiä tilanteen rauhoituttua lopettamaan. Mikäli jalassa on kipua myös kävellessä, niin kantakorotusta voidaan käyttää koko ajan muutamasta viikosta maksimissaan pariin kuukauteen. Mikäli kipua on vain kovemmassa rasituksessa, niin kantakorotusta voidaan käyttää rasittavimmissa aktiviteeteissä tarvittavan kauan. Lopettamalla kantakorouksen käytön ajoissa kävellessä voidaan mahdollistaa se, että nilkka pääsee toimimaan koko liikeradan puitteissa.

Dynaamisia Powerstepin pohjallisia voidaan käyttää jalkineissa normaalissa käytössä pitkiäkin aikoja, mutta 0,5cm kantakorotus on hyvä ottaa pois käytöstä kunhan oireet ovat rauhoittuneet.

Powerstep Pinnacle pohjallisten pitkittäiskaaren tuki on korkeampi kuin Powerstep Pinnacle Low pohjallisten.

Muita hoitotapoja

Valikoimissamme olevilla PRO 2 yölastalla tai lasten yölastalla voidaan toisinaan pitkittyneissä tilanteissa pyrkiä vähentämään kantaluun alueen kipua, mikäli voimakkaaseen kipuun yhdistyy nilkan liikkuvuuden rajoitukset. Severin taudissa yölastassa ei välttämättä tarvita varvaskiilaa. Lapsen on usein syytä tehdä myös harjoitteita ja yölasta ei kuulu ensisijaisten hoitokeinojen joukkoon. 

Rasituksen keventämisen ja tukien lisäksi fysioterapeutin tai jalkaterapeutin ohjeista saattaa olla hyötyä erityisesti, mikäli jalkaterässä on lattajalkaisuutta tai kyykätessä polvet ohjautuvat selkeästi sisään. Hoitoon kannattaa myös hakeutua, jos kiputila pitkittyy. Terapeutti voi ohjata sopivia jalkaterän ja pohkeen alueen harjoitteita sekä kokeilla kantapään teippauksen toimivuutta.

Pohkeen kivuttomilla venyttelyillä voidaan pyrkiä parantamaan nilkan liikkuvuutta. Lapsen syytä myös kokeilla ennen liikuntaa tehtäviä venytyksiä.

Erityisesti aikuisilla akilleksen kantaluun kiinnitysalueen kipu saattaa liittyä esimerkiksi Haglundin kantapäähän, limapussin äsryyntymiseen tai rasitusmurtumaan.

Suositukset keventämään kantaluulle kohdistuvaa vetorasitusta

Powerstep Pinnacle Low

Pohjalliset sopivat tukemaan lievää tai kohtalaista lattajalkaa. Pohjallisia voi käyttää 0,5cm kantakorotuksen kanssa Severin taudin aiheuttaessa kipua rasituksessa.

Powerstep Pinnacle

Pohjalliset sopivat jalkaterälle, jonka pitkittäinen holvi on normaali. Fysioterapeutin tai jalkaterapeutin suosituksesta pohjallisia voidaan käyttää lievässä lattajalassa.

0,5cm kantakorotus

Kivuliaassa Severin taudissa voidaan Powerstep Pinnacle tai Powerstep Pinnacle Low pohjallisten kanssa käyttää väliaikaisesti 0,5cm kantakorotuksia. Käytähän korotuksia tuolloin molemmissa jaloissa.

Kantakorotus 1cm (1 pari)

Pohjallisten vaihtoehtona on 1cm kantakorotukset. Ei suositella pitkäaikaiseen käyttöön kävellessä.

Varaa aikasi fysioterapiaan

Hoitoon kannattaa hakeutua, mikäli kipu pitkittyy, liittyy traumaan ja jos jalka ei kestä astumista.

Voit varata ajan Myyrmäen tai Tikkurilan Fysioksen toimipisteeseen, jossa fysioterapeutti voi tutkia jalkasi, arvioida mahdollisen apuvälinetarpeen sekä suunnitella yksilölliset harjoitteet. Voit varata käynnin Myyrmäkeen myös soittamalla Fysioksen ajanvaraukseen numeroon 010 23 77 00. Kerro varatessasi aikaa, että haluat ajan fysioterapeutti Antti Mässelille, Anniina Meriläiselle tai Santeri Pulkkiselle.

Myyrmäessä ja Tikkurilassa käytämme Footbalancen yksilöllisiä pohjallisia, joihin voimme lisätä tarvittaessa kantakorotuksen. Saat Myyrmäestä myös polven nivelrikossa, plantaarifaskiitissa, akillesjänteen tendinopatiassa ja nilkan nyrjähdyksessä käytettäviä apuvälineitä.

Etäfysioterapiaan varten tarvitset toimivan sähköpostiosoitteen sekä, tietokoneen, älypuhelimen tai tabletin.

Lähteitä

James A, Williams C & Haines T. Effectiveness of interventions in reducing pain and maintaining physical activity in children and adolescents with calcaneal apophysitis (Sever’s disease): a systematic review. Journal of foot and ankle research. 2013; 6: 16

Sivuston jalkaspesialisti.fi sisältö on ainoastaan täydentävää tietoa ja hoidon perustan suunnittelee kuntoutujan tavannut terveydenhuollon ammattilainen. Apua kuntoutukseen saat esimerkiksi lääkäriltä (mm. diagnosointi), alaraajafysioterapiaan erikoistuneelta terapeutilta tai jalkaterapeutilta.

Shopping Cart

Lisätietoa harjoitusohjeista

Tämän tuotteen ostaja voi hankkia pääsyn alaraajafysioterapeutin suunnittelemiin harjoitusvideoihin videoportaalissamme tai kirjalliset oirespesifit ohjeet tilauksensa mukaan. Valittavissa olevat harjoitusvideot ja kirjalliset harjoitusohjeet vaihtelevat tuotekohtaisesti.

Alta otsikko klikkaamalla löydät tarkemmat harjoitekohtaiset esittelyt:

Harjoitteet etenevät nousujohteisesti, ja niissä on huomioitu eri kuntotason omaavat asiakkaat. Mukana lisäharjotteita lattajalkaan, joita voi tehdä tarvittaessa.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusvideot koostuvat yli 20 minuutin videomateriaaleista, joissa kuvataan harjoitteet käytännössä.

Harjoitteilla pyritään edistämään jalan ryhtiä lievässä lattajalassa, mutta osa harjoitteista soveltunee myös merkittävämpään lattajalkaan. Harjoitteet etenevät nousujohteisesti, ja niissä on huomioitu eri kuntotason omaavat asiakkaat. Mukana lisäharjoitteita lonkalle ja venytyksiä pohkeelle, joita voi tehdä videon opastamissa tilanteissa tarvittaessa.

Alaraajafysioterapian käytäntöihin ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen terapeutin suunnittelemat harjoitusvideot koostuvat noin 20 minuutin videomateriaaleista, joissa kuvataan harjoitteet käytännössä.

Vaikka harjoitteet on valittu erittäin tarkasti ja niissä on pyritty parhaalla mahdollisella tavalla huomioimaan yksilöllisyys, niin ne eivät kuitenkaan saa korvata teille yksilöllisesti ohjattuja harjoitteita. Erityisesti vaikeissa jalan ongelmissa konsultoithan lääkäriä, alaraajafysioterapiaan erikoistunutta terapeuttia tai jalkaterapeuttia.

Harjoitteet on suunniteltu polven nivelrikon kuntoutukseen. Harjoitteet etenevät nousujohteisesti, ja niissä on huomioitu eri kuntotason omaavat asiakkaat. Videoilla on lihasvoimaharjoitteiden lisäksi erilliset osiot tasapaino- ja liikkuvuusharjoitteille, joita tehdään videoiden ohjeistuksen perusteella vain tarvittaessa.

Voit valita videot vain tiettyjen polven nivelrikon tuotteiden lisänä 24,90€ lisähintaan.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen terapeutin suunnittelemat harjoitusvideot koostuvat noin 30 minuutin videomateriaaleista, joissa kuvataan harjoitteet käytännössä.

Vaikka harjoitteet on valittu erittäin tarkasti ja niissä on pyritty parhaalla mahdollisella tavalla huomioimaan yksilöllisyys, niin ne eivät kuitenkaan saa korvata teille yksilöllisesti ohjattuja harjoitteita. Erityisesti vaikeissa jalan ongelmissa konsultoithan lääkäriä, alaraajafysioterapiaan erikoistunutta terapeuttia tai jalkaterapeuttia.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään parantamaan jalkaterän toimintaa ja ryhtiä. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa. Harjoitteita ei suositella korkean jalkaholvin omaaville tai vaikeista jalkaterän ongelmista kärsiville asiakkaille.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua plantaarifaskiitissa sekä lisäämään sen kuormituskestävyyttä. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa. Monipuolisemmat ja tarkasti kuvatut ohjeet plantaarifaskiittiin saat ostamalla plantaarifaskiitin videoidut harjoitusohjeet verkkokaupastamme.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua päkiän kivussa. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua hallux rigiduksessa sekä lisäämään jalan toimintakykyä. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua akillesjänteen tendinopatiassa (1,5cm – 8cm kiinnityskohdasta ilmenevä kipu) sekä lisäämään jalan kuormituskestävyyttä.

Harjoitteet etenevät nousujohteisesti ja niissä on huomioitu jalan kivun voimakkuus. Tarvittaessa ohje aloitetaan isometrisistä harjoitteista, jonka jälkeen siirrytään eksentrisiin harjoitteisiin sekä muun muassa niin sanottuihin heavy slow harjoitteisiin.

Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa. Jos kipu jatkuu vaikka käytätte tukea ja noudatatte harjoitusohjetta, niin suosittelemme hakeutumista fysioterapeutin tai jalkaterapeutin vastaanotolle.

Tutkittuun tietoon, käytännön kokemuksiin ja erityisesti alaraajafysioterapian käytänteisiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua vaivaisenluussa sekä lisäämään jalan toimintakykyä. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään lisäämään jalan toimintakykyä nilkan nyrjähdyksen jälkeen sekä vähentämään riskiä uuteen nilkan nyrjähdykseen. Harjoitetaso etenee huomioiden, kuinka kauan nilkan nyrjähdyksestä on mennyt aikaa ja millaisia oireita jalassa on. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.