Sinding-Larsen-Johanssonin taudissa kipu paikantuu polvilumpion alapuolelle. Tilaa esiintyy lähinnä lapsilla ja harvoin myös varhaisessa teini-iässä. SLJ:ssä polvilumpion alakärkeen kiinnittyvään polvijänteen alueelle aiheutuu vetoa polven ojentuessa ja sitä kautta alueelle ilmenee oireilua.
Sinding-Larsen-Johanssonin tautia on usein lapsilla, jotka kasvavat ja harrastavat aktiivisesti urheilua. Jänteen vetorasitus aiheuttaa ylikuormitustilan, joka saa aikaan alueelle kipua. Polvilumpion etupinnan luutumistumakkeet voivat liukua alaspäin ja aiheuttaa lumpion kärjen pidentymää. Tila pahenee juoksun tai hyppelyn aikana tai näiden jälkeen.

Hoito

Hoidossa noudatetaan samoja piirteitä kuin Osgood-Sclatterin taudissa ja ennuste on myös vastaavanlainen. Tilanne tasoittuu yleensä ajan kanssa. Kyykistykset, hypyt, juoksu ja muu vastaava rasitus on syytä jättää vähemmälle ainakin lyhyeksi aikaa. Lihakset on syytä lämmitellä ennen harjoittelua ja oikeanlaiseen tekniikkaan on syytä kiinnittää huomiota.

Fysioterapeutti, jalkaterapeutti tai joku muu alaraajojen toimintaan perehtynyt ammattilainen voi testata mm. lonkan ja nilkan alueen lihasvoimat sekä hallinnan, jotta päästään edistämään tasapainoista alaraajojen käyttöä. Reisilihasten eksentrisistä tai dynaamisista harjoitteista voi olla hyötyä ja harjoittelu onkin tärkeää.

Patella strap- tyyppinen polvituki saattaa vähentää jänteeseen tulevaa vetorasitusta. CRX patella polvilumpiotuen avulla treenit saattavat sujua kivuttomammin

Apuvälineet Sinding-Larsen-Johanssonin tautiin

CRX patella polvilumpiotuki

Sukkamallinen polvilumpiotuki pysyy paikallaan paremmin kuin normaali patellatuki.

Currex Med Arch pohjalliset

Mikäli jalkaterä ja/tai polvi painuu linajuksen suhteen liikunnan yhteydessä sisään, niin valmispohjallisista tai yksilöllisistä pohjallisista saattaa olla hyötyä.
Patellaarinen tendinopatia

Huom: Alueen kipu voi johtua myös muista ongelmista. Polven limapussin tulehdus voi oireilla myös lumpioon kiinnittyvän jänteen alueella. Hyppääjän polvessa (toiselta nimeltään patellaarinen tendinopatia) kipu paikantuu polvilumpion alapuolelle jänteeseen. Oireilua provosoi polven ojennusliikkeet, kuten hyppiminen. Hyppääjän polvea onkin usein 15–30- vuotiailla, jotka harrastavat aktiivisesti esimerkiksi palloilupelejä. Verrattaessa SLJ:hin Osgood-Schlatterin tauti aiheuttaa oiretta jännealueen toiseen päähän, jänteen sääriluuhun kiinnittyvään osaan.

Varaa aikasi fysioterapiaan

Voit varata ajan Myyrmäen tai Tikkurilan Fysioksen toimipisteeseen, jossa fysioterapeutti voi tutkia jalkasi, arvioida mahdollisen apuvälinetarpeen sekä suunnitella yksilölliset harjoitteet. Voit lukea lisää Myyrmäen ja Tikkurilan apuvälinevarastosta painamalla tästä.

Sivuston jalkaspesialisti.fi sisältö on ainoastaan täydentävää tietoa ja hoidon perustan suunnittelee kuntoutujan tavannut terveydenhuollon ammattilainen. Apua kuntoutukseen saat esimerkiksi lääkäriltä (mm. diagnosointi), alaraajafysioterapiaan erikoistuneelta terapeutilta tai jalkaterapeutilta.
Shopping Cart

Lisätietoa harjoitusohjeista

Tämän tuotteen ostaja voi hankkia pääsyn alaraajafysioterapeutin suunnittelemiin harjoitusvideoihin videoportaalissamme tai kirjalliset oirespesifit ohjeet tilauksensa mukaan. Valittavissa olevat harjoitusvideot ja kirjalliset harjoitusohjeet vaihtelevat tuotekohtaisesti.

Alta otsikko klikkaamalla löydät tarkemmat harjoitekohtaiset esittelyt:

Harjoitteet etenevät nousujohteisesti, ja niissä on huomioitu eri kuntotason omaavat asiakkaat. Mukana lisäharjotteita lattajalkaan, joita voi tehdä tarvittaessa.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusvideot koostuvat yli 20 minuutin videomateriaaleista, joissa kuvataan harjoitteet käytännössä.

Harjoitteilla pyritään edistämään jalan ryhtiä lievässä lattajalassa, mutta osa harjoitteista soveltunee myös merkittävämpään lattajalkaan. Harjoitteet etenevät nousujohteisesti, ja niissä on huomioitu eri kuntotason omaavat asiakkaat. Mukana lisäharjoitteita lonkalle ja venytyksiä pohkeelle, joita voi tehdä videon opastamissa tilanteissa tarvittaessa.

Alaraajafysioterapian käytäntöihin ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen terapeutin suunnittelemat harjoitusvideot koostuvat noin 20 minuutin videomateriaaleista, joissa kuvataan harjoitteet käytännössä.

Vaikka harjoitteet on valittu erittäin tarkasti ja niissä on pyritty parhaalla mahdollisella tavalla huomioimaan yksilöllisyys, niin ne eivät kuitenkaan saa korvata teille yksilöllisesti ohjattuja harjoitteita. Erityisesti vaikeissa jalan ongelmissa konsultoithan lääkäriä, alaraajafysioterapiaan erikoistunutta terapeuttia tai jalkaterapeuttia.

Harjoitteet on suunniteltu polven nivelrikon kuntoutukseen. Harjoitteet etenevät nousujohteisesti, ja niissä on huomioitu eri kuntotason omaavat asiakkaat. Videoilla on lihasvoimaharjoitteiden lisäksi erilliset osiot tasapaino- ja liikkuvuusharjoitteille, joita tehdään videoiden ohjeistuksen perusteella vain tarvittaessa.

Voit valita videot vain tiettyjen polven nivelrikon tuotteiden lisänä 24,90€ lisähintaan.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen terapeutin suunnittelemat harjoitusvideot koostuvat noin 30 minuutin videomateriaaleista, joissa kuvataan harjoitteet käytännössä.

Vaikka harjoitteet on valittu erittäin tarkasti ja niissä on pyritty parhaalla mahdollisella tavalla huomioimaan yksilöllisyys, niin ne eivät kuitenkaan saa korvata teille yksilöllisesti ohjattuja harjoitteita. Erityisesti vaikeissa jalan ongelmissa konsultoithan lääkäriä, alaraajafysioterapiaan erikoistunutta terapeuttia tai jalkaterapeuttia.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään parantamaan jalkaterän toimintaa ja ryhtiä. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa. Harjoitteita ei suositella korkean jalkaholvin omaaville tai vaikeista jalkaterän ongelmista kärsiville asiakkaille.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua plantaarifaskiitissa sekä lisäämään sen kuormituskestävyyttä. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa. Monipuolisemmat ja tarkasti kuvatut ohjeet plantaarifaskiittiin saat ostamalla plantaarifaskiitin videoidut harjoitusohjeet verkkokaupastamme.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua päkiän kivussa. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua hallux rigiduksessa sekä lisäämään jalan toimintakykyä. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua akillesjänteen tendinopatiassa (1,5cm – 8cm kiinnityskohdasta ilmenevä kipu) sekä lisäämään jalan kuormituskestävyyttä.

Harjoitteet etenevät nousujohteisesti ja niissä on huomioitu jalan kivun voimakkuus. Tarvittaessa ohje aloitetaan isometrisistä harjoitteista, jonka jälkeen siirrytään eksentrisiin harjoitteisiin sekä muun muassa niin sanottuihin heavy slow harjoitteisiin.

Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa. Jos kipu jatkuu vaikka käytätte tukea ja noudatatte harjoitusohjetta, niin suosittelemme hakeutumista fysioterapeutin tai jalkaterapeutin vastaanotolle.

Tutkittuun tietoon, käytännön kokemuksiin ja erityisesti alaraajafysioterapian käytänteisiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua vaivaisenluussa sekä lisäämään jalan toimintakykyä. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään lisäämään jalan toimintakykyä nilkan nyrjähdyksen jälkeen sekä vähentämään riskiä uuteen nilkan nyrjähdykseen. Harjoitetaso etenee huomioiden, kuinka kauan nilkan nyrjähdyksestä on mennyt aikaa ja millaisia oireita jalassa on. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään lisäämään jalan toimintakykyä nilkan nyrjähdyksen jälkeen sekä vähentämään riskiä uuteen nilkan nyrjähdykseen. Harjoitetaso etenee huomioiden, kuinka kauan nilkan nyrjähdyksestä on mennyt aikaa ja mikä on vamman aste. Harjoitteet kuvataan esimerkkien avulla ja ohjeissa on eri variaatiot harjoitteille huomioiden liikunnallisesti aktiiviset ja ei niin aktiiviset yksilöt. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.