Yölasta PRO 2

56,00 

Perinteisen mallinen yölasta plantaarifaskiitin ja mm. akillesjänteen kivun hoitoon. Sopii molempiin jalkoihin. Käyttö öisin tai pitkän levon yhteydessä. Yölastahoito on suositeltavaa mm. plantaarifaskiitissa, jos aamuisin ensimmäisen askelen yhteydessä on erityisen paljon kipua.

Plantaarifaskiitin kijalliset JA videoidut ohjeet TUOTANTO

  • Lisätäänkö harjoitusohjeita tuotteen mukaan? * 

Yölastoilla voidaan saada aikaan helpotusta sitkeän plantaarifaskiitin hoidossa suurimmassa osassa tapauksista (1). Valtaosa yölastoihin liittyvistä tutkimuksista puoltaa yölastan käyttöä plantaarifaskiitin hoidossa. Tutkimukset ovat tosin olleet yleensä varsin pieniä. (1, 2, 3, 4, 5, 6.)

Hoidon pituus tulisi olla vähintään neljä viikkoa (1). Yölastaa tai säären yläosaan ulottuvaa yösukkaa kannattaa usein käyttää plantaarifaskiitissa, jos kipua on erityisesti aamuisin ensimmäisen askelen yhteydessä.

Yölastahoito yhdistettynä pohjallisten käyttöön on tutkimuksen mukaan tehokkaampaa plantaarifaskiitin hoidossa kuin pelkkä pohjallisten käyttö. Yölasta on tehokas tapa hoitaa plantaarifaskiittia, mutta suosittelemme myös muita hoitokeinoja, kuten pohjallisia ja harjoittelua. Plantaarifaskiitin hoitopaketin avulla saat monipuolisen avun plantaarifaskiitin hoitoon.

Yölastaa voidaan pitää 90 asteen kulmassa nukuttaessa. Mikäli varvaskiila on käytössä, niin kulma voidaan ainakin alussa jättää 5 astetta vajaaksi 90 asteesta. Jos venytys pitää teitä hereillä, niin loivemmassa kulman pito on perusteltua. Varvaskiila voidaan myös poistaa alussa, jos lastan kanssa on hankaluutta nukkua.

Harkitse Yölasta Dorsal Night Splintiä tai PF8- yösukkaa, jos epäilet PRO 2 tuen häiritsevät untasi tai jalkateräsi on erittäin hoikkarakenteinen. Yösukka ei sovellu mm. silloin, jos isovarpaan tyvinivelessä on toisinaan kipua. Kaikkein vähiten unta häiritsee anterioriset yölastat, kuten Procare anteriorinen yölasta.

 

Videolla yölastan pukemisohje.

Toimitetaan valitsemaanne Postin automaattiin, Postiin tai Matkahuollon toimipisteeseen. Saatte viestin tuotteen saavuttua perille.

Voitte tilata halutessanne tämän tuotteen mukana seuraavat harjoitusohjeet:

  • Plantaarifaskiitin videoidut harjoitusohjeet: Alkutason huomioivat harjoitusvideot koostuvat yli 20 minuutin videomateriaaleista, joissa kuvataan harjoitteet käytännössä.
  • Plantaarifaskiitin lyhennetty kirjallinen harjoitusohje.

Kirjalliset tai videoidut harjoitusohjeet ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa. Harjoitteiden suorittaminen täytyy lopettaa, jos jalan kipu pahenee. Konsultoithan alaraajavaivoihin erikoistunutta terveydenhuollon ammattilaista ennen harjoitteiden aloittamista, mikäli teillä on vaikeita jalan ongelmia.

 

Lähteitä:

(1.) Powell, M, Post WR, Keener J, Wearden S. Effective treatment of chronic plantar fasciitis with dorsiflexion night splints: a crossover prospective randomized outcome study. Foot Ankle Int January 1, 1998

(2.) Batt ME, Tanji JL & Skattum N.  Plantar fasciitis: a prospective randomized clinical trial of the tension night splint. Clin J Sport Med. 1996; 6: 158–162.

(3.) Lee, WC., Wong, WY., Kung, E. & Leung AK. 2012. Effectiveness of adjustable dorsiflexion night splint in combination with accommodative foot orthosis on plantar fasciitis. J Rehabilitation Res Dev. 2012 Vol 49, Numer 10, sivut: 1557–1564

(4.) Sheridan L, Lopez A, Perez A: Plantar fasciopathy treated with dynamic splinting: a randomised controlled trial. Journal of the American Podiatric Medical Association 2010 May–June: 100(2):161-165

(5) Beyzadeoglu, Tahsin & Gokce, Alper & Bekler, Halil 2007. The effectiveness of dorsiflexion night splint added to conservative treatment fot plantar fasciitis. Acta Orthepaedica et Traumatologica Turcica 2007; 41 (3): 220–224.

(6.) Alghadir, Ahmad 2006. Conservative Treatment of Plantar Fasciitis with Dorsiflexion Night Splint and Medial Arch Support: A Prospective Randomized Study. University of Pittsburg. Saatavana osoitteesta: <http://d-scholarship.pitt.edu/9631/1/AhmadAlghadir_ETD2006.pdf> Luettu 16.6.2020

Mitat Ei saatavilla/-tietoa

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Vain kirjautuneet asiakkaat -jotka ovat ostaneet tuotteen- voivat kirjoittaa tuotearvion.

Shopping Cart

Lisätietoa harjoitusohjeista

Tämän tuotteen ostaja voi hankkia pääsyn alaraajafysioterapeutin suunnittelemiin harjoitusvideoihin videoportaalissamme tai kirjalliset oirespesifit ohjeet tilauksensa mukaan. Valittavissa olevat harjoitusvideot ja kirjalliset harjoitusohjeet vaihtelevat tuotekohtaisesti.

Alta otsikko klikkaamalla löydät tarkemmat harjoitekohtaiset esittelyt:

Harjoitteet etenevät nousujohteisesti, ja niissä on huomioitu eri kuntotason omaavat asiakkaat. Mukana lisäharjotteita lattajalkaan, joita voi tehdä tarvittaessa.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusvideot koostuvat yli 20 minuutin videomateriaaleista, joissa kuvataan harjoitteet käytännössä.

Harjoitteilla pyritään edistämään jalan ryhtiä lievässä lattajalassa, mutta osa harjoitteista soveltunee myös merkittävämpään lattajalkaan. Harjoitteet etenevät nousujohteisesti, ja niissä on huomioitu eri kuntotason omaavat asiakkaat. Mukana lisäharjoitteita lonkalle ja venytyksiä pohkeelle, joita voi tehdä videon opastamissa tilanteissa tarvittaessa.

Alaraajafysioterapian käytäntöihin ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen terapeutin suunnittelemat harjoitusvideot koostuvat noin 20 minuutin videomateriaaleista, joissa kuvataan harjoitteet käytännössä.

Vaikka harjoitteet on valittu erittäin tarkasti ja niissä on pyritty parhaalla mahdollisella tavalla huomioimaan yksilöllisyys, niin ne eivät kuitenkaan saa korvata teille yksilöllisesti ohjattuja harjoitteita. Erityisesti vaikeissa jalan ongelmissa konsultoithan lääkäriä, alaraajafysioterapiaan erikoistunutta terapeuttia tai jalkaterapeuttia.

Harjoitteet on suunniteltu polven nivelrikon kuntoutukseen. Harjoitteet etenevät nousujohteisesti, ja niissä on huomioitu eri kuntotason omaavat asiakkaat. Videoilla on lihasvoimaharjoitteiden lisäksi erilliset osiot tasapaino- ja liikkuvuusharjoitteille, joita tehdään videoiden ohjeistuksen perusteella vain tarvittaessa.

Voit valita videot vain tiettyjen polven nivelrikon tuotteiden lisänä 24,90€ lisähintaan.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen terapeutin suunnittelemat harjoitusvideot koostuvat noin 30 minuutin videomateriaaleista, joissa kuvataan harjoitteet käytännössä.

Vaikka harjoitteet on valittu erittäin tarkasti ja niissä on pyritty parhaalla mahdollisella tavalla huomioimaan yksilöllisyys, niin ne eivät kuitenkaan saa korvata teille yksilöllisesti ohjattuja harjoitteita. Erityisesti vaikeissa jalan ongelmissa konsultoithan lääkäriä, alaraajafysioterapiaan erikoistunutta terapeuttia tai jalkaterapeuttia.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään parantamaan jalkaterän toimintaa ja ryhtiä. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa. Harjoitteita ei suositella korkean jalkaholvin omaaville tai vaikeista jalkaterän ongelmista kärsiville asiakkaille.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua plantaarifaskiitissa sekä lisäämään sen kuormituskestävyyttä. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa. Monipuolisemmat ja tarkasti kuvatut ohjeet plantaarifaskiittiin saat ostamalla plantaarifaskiitin videoidut harjoitusohjeet verkkokaupastamme.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua päkiän kivussa. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua hallux rigiduksessa sekä lisäämään jalan toimintakykyä. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua akillesjänteen tendinopatiassa (1,5cm – 8cm kiinnityskohdasta ilmenevä kipu) sekä lisäämään jalan kuormituskestävyyttä.

Harjoitteet etenevät nousujohteisesti ja niissä on huomioitu jalan kivun voimakkuus. Tarvittaessa ohje aloitetaan isometrisistä harjoitteista, jonka jälkeen siirrytään eksentrisiin harjoitteisiin sekä muun muassa niin sanottuihin heavy slow harjoitteisiin.

Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa. Jos kipu jatkuu vaikka käytätte tukea ja noudatatte harjoitusohjetta, niin suosittelemme hakeutumista fysioterapeutin tai jalkaterapeutin vastaanotolle.

Tutkittuun tietoon, käytännön kokemuksiin ja erityisesti alaraajafysioterapian käytänteisiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua vaivaisenluussa sekä lisäämään jalan toimintakykyä. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään lisäämään jalan toimintakykyä nilkan nyrjähdyksen jälkeen sekä vähentämään riskiä uuteen nilkan nyrjähdykseen. Harjoitetaso etenee huomioiden, kuinka kauan nilkan nyrjähdyksestä on mennyt aikaa ja millaisia oireita jalassa on. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään lisäämään jalan toimintakykyä nilkan nyrjähdyksen jälkeen sekä vähentämään riskiä uuteen nilkan nyrjähdykseen. Harjoitetaso etenee huomioiden, kuinka kauan nilkan nyrjähdyksestä on mennyt aikaa ja mikä on vamman aste. Harjoitteet kuvataan esimerkkien avulla ja ohjeissa on eri variaatiot harjoitteille huomioiden liikunnallisesti aktiiviset ja ei niin aktiiviset yksilöt. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.