PowerStep Pinnacle pohjalliset

44,00 

PowerStep Pinnacle on erinomainen yleispohjallinen jalkaterään, jonka pitkittäinen kaari on korkeudeltaan normaali. Tukee myös korkeakaarista jalkaterää. Sopii esimerkiksi plantaarifaskiittiin, känsäytymien hoitoon ja lievittämään kipua paljon seisomatyötä tekevillä henkilöillä.

    • Lisätäänkö harjoitusohjeita tuotteen mukaan? * 

    PowerStep Pinnacle pohjallisissa yhdistyy kaaren dynaaminen ja kuitenkin kohtalaisen napakka tuenta. Pintameteriaali on pehmeää. Nämä ominaisuudet ovat tärkeitä esimerkiksi plantaarifaskiitissa. Sopii normaalin käytön lisäksi esimerkiksi käytettäväksi vaelluskengissä ja paljon seisomatyötä tekeville.

    Pohjallinen ei ole suositeltava, mikäli jalkaterä on matala. Tasoittaa painetta erinomaisesti jalkaterässä, jonka pitkittäinen kaari on normaalin korkuinen. Sopii myös jalkaterille, jonka pitkittäinen kaari on korkea. Korkean pitkittäisen kaaren omaavalle jalkaterälle pohjallinen sopii normaalin käytön lisäksi myös liikuntaan. Pohjallisen pitkittäiskaarta tukeva rakenne on korkeampi verrattuna muihin normaalin kaaren omaaville jaloille suunnattuihin valmispohjallisiin. Tuenta on myös hieman napakampi kuin esimerkiksi Currexin malleissa, mutta joustaa dynaamisesti kävelyn aikana. Materiaalina pohjallisissa usein käytettävä EVA. Pinnaltaan anti-mikrobinen ja pehmeä.

    Valmispohjallisia joudutaan usein muokkaamaan leikkaamalla tuotteen kärjestä palanen. Hyvä tapa muokata pohjallinen on mallata sitä jalkineen omaan pohjalliseen ja leikata ylimääräinen osa saksilla pois. Huomaathan kuitenkin, että jalkineessa on syytä olla varpaiden edessä 1 – 1,5cm tilaa ja kaikkien varpaiden täytyy mahtua pohjallisen sisään jos sitä mallataan ilman jalkinetta omaan jalkaan. Lisäksi pohjallinen on syytä leikata niin, että se liikkuu muutaman millin eteen ja taakse jalkineessa.

    Tuotteen kuviointi tulee vähitelleen vaihtumaan sitä mukaan kun vanhemmalla tasaisen sinisellä värityksellä olevat pohjalliset myydään varastoltamme loppuun. Ominaisuuksiltaan tuote ei muutu. Powerstepin pohjallisia on vielä varastossa, mutta toimituskustannusten merkittävien muutosten vuoksi niitä ei toistaiseksi tilata enää lisää Suomeen. Mikäli etsimiänne PowerStep Pinnacle pohjallisia ei enää löydy varastostamme, niin tutustukaa toiminnoiltaan merkittäviltä osin vastaaviin Plateau kiilapohjallisiin.

    Toimitetaan valitsemaanne Postin automaattiin, Postiin tai Matkahuollon palvelupisteeseen. Saatte viestin tuotteen saavuttua perille.

    Taulukossa verkkokauppamme valmispohjallisten vertailua.

     

    Voitte tilata halutessanne tämän tuotteen mukana seuraavat harjoitusohjeet:

    • Plantaarifaskiitin videoidut harjoitusohjeet: Alkutason huomioivat harjoitusvideot koostuvat yli 20 minuutin videomateriaaleista, joissa kuvataan harjoitteet käytännössä.
    • Kirjallinen harjoitusohjelma lattajalkaan: Harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään parantamaan jalkaterän toimintaa ja ryhtiä.
    • Plantaarifaskiitin lyhennetty kirjallinen harjoitusohje.

    Kirjalliset tai videoidut harjoitusohjeet ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa. Harjoitteiden suorittaminen täytyy lopettaa, jos jalan kipu pahenee. Konsultoithan alaraajavaivoihin erikoistunutta terveydenhuollon ammattilaista ennen harjoitteiden aloittamista, mikäli teillä on vaikeita jalan ongelmia.

    Arviot

    Tuotearvioita ei vielä ole.

    Vain kirjautuneet asiakkaat -jotka ovat ostaneet tuotteen- voivat kirjoittaa tuotearvion.

    Shopping Cart

    Lisätietoa harjoitusohjeista

    Tämän tuotteen ostaja voi hankkia pääsyn alaraajafysioterapeutin suunnittelemiin harjoitusvideoihin videoportaalissamme tai kirjalliset oirespesifit ohjeet tilauksensa mukaan. Valittavissa olevat harjoitusvideot ja kirjalliset harjoitusohjeet vaihtelevat tuotekohtaisesti.

    Alta otsikko klikkaamalla löydät tarkemmat harjoitekohtaiset esittelyt:

    Harjoitteet etenevät nousujohteisesti, ja niissä on huomioitu eri kuntotason omaavat asiakkaat. Mukana lisäharjotteita lattajalkaan, joita voi tehdä tarvittaessa.

    Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusvideot koostuvat yli 20 minuutin videomateriaaleista, joissa kuvataan harjoitteet käytännössä.

    Harjoitteilla pyritään edistämään jalan ryhtiä lievässä lattajalassa, mutta osa harjoitteista soveltunee myös merkittävämpään lattajalkaan. Harjoitteet etenevät nousujohteisesti, ja niissä on huomioitu eri kuntotason omaavat asiakkaat. Mukana lisäharjoitteita lonkalle ja venytyksiä pohkeelle, joita voi tehdä videon opastamissa tilanteissa tarvittaessa.

    Alaraajafysioterapian käytäntöihin ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen terapeutin suunnittelemat harjoitusvideot koostuvat noin 20 minuutin videomateriaaleista, joissa kuvataan harjoitteet käytännössä.

    Vaikka harjoitteet on valittu erittäin tarkasti ja niissä on pyritty parhaalla mahdollisella tavalla huomioimaan yksilöllisyys, niin ne eivät kuitenkaan saa korvata teille yksilöllisesti ohjattuja harjoitteita. Erityisesti vaikeissa jalan ongelmissa konsultoithan lääkäriä, alaraajafysioterapiaan erikoistunutta terapeuttia tai jalkaterapeuttia.

    Harjoitteet on suunniteltu polven nivelrikon kuntoutukseen. Harjoitteet etenevät nousujohteisesti, ja niissä on huomioitu eri kuntotason omaavat asiakkaat. Videoilla on lihasvoimaharjoitteiden lisäksi erilliset osiot tasapaino- ja liikkuvuusharjoitteille, joita tehdään videoiden ohjeistuksen perusteella vain tarvittaessa.

    Voit valita videot vain tiettyjen polven nivelrikon tuotteiden lisänä 24,90€ lisähintaan.

    Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen terapeutin suunnittelemat harjoitusvideot koostuvat noin 30 minuutin videomateriaaleista, joissa kuvataan harjoitteet käytännössä.

    Vaikka harjoitteet on valittu erittäin tarkasti ja niissä on pyritty parhaalla mahdollisella tavalla huomioimaan yksilöllisyys, niin ne eivät kuitenkaan saa korvata teille yksilöllisesti ohjattuja harjoitteita. Erityisesti vaikeissa jalan ongelmissa konsultoithan lääkäriä, alaraajafysioterapiaan erikoistunutta terapeuttia tai jalkaterapeuttia.

    Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään parantamaan jalkaterän toimintaa ja ryhtiä. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa. Harjoitteita ei suositella korkean jalkaholvin omaaville tai vaikeista jalkaterän ongelmista kärsiville asiakkaille.

    Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua plantaarifaskiitissa sekä lisäämään sen kuormituskestävyyttä. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa. Monipuolisemmat ja tarkasti kuvatut ohjeet plantaarifaskiittiin saat ostamalla plantaarifaskiitin videoidut harjoitusohjeet verkkokaupastamme.

    Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua päkiän kivussa. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.

    Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua hallux rigiduksessa sekä lisäämään jalan toimintakykyä. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.

    Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua akillesjänteen tendinopatiassa (1,5cm – 8cm kiinnityskohdasta ilmenevä kipu) sekä lisäämään jalan kuormituskestävyyttä.

    Harjoitteet etenevät nousujohteisesti ja niissä on huomioitu jalan kivun voimakkuus. Tarvittaessa ohje aloitetaan isometrisistä harjoitteista, jonka jälkeen siirrytään eksentrisiin harjoitteisiin sekä muun muassa niin sanottuihin heavy slow harjoitteisiin.

    Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa. Jos kipu jatkuu vaikka käytätte tukea ja noudatatte harjoitusohjetta, niin suosittelemme hakeutumista fysioterapeutin tai jalkaterapeutin vastaanotolle.

    Tutkittuun tietoon, käytännön kokemuksiin ja erityisesti alaraajafysioterapian käytänteisiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua vaivaisenluussa sekä lisäämään jalan toimintakykyä. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.

    Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään lisäämään jalan toimintakykyä nilkan nyrjähdyksen jälkeen sekä vähentämään riskiä uuteen nilkan nyrjähdykseen. Harjoitetaso etenee huomioiden, kuinka kauan nilkan nyrjähdyksestä on mennyt aikaa ja millaisia oireita jalassa on. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.

    Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään lisäämään jalan toimintakykyä nilkan nyrjähdyksen jälkeen sekä vähentämään riskiä uuteen nilkan nyrjähdykseen. Harjoitetaso etenee huomioiden, kuinka kauan nilkan nyrjähdyksestä on mennyt aikaa ja mikä on vamman aste. Harjoitteet kuvataan esimerkkien avulla ja ohjeissa on eri variaatiot harjoitteille huomioiden liikunnallisesti aktiiviset ja ei niin aktiiviset yksilöt. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.