Korotuspohjallisia käytetään alaraajojen pituuseron tasoittamiseksi. Pituusero voi olla synnynnäistä tai esimerkiksi johtua lonkan tai polven tekonivelleikkauksesta. Jos pituusero on tullut mielestäsi yhtäkkiä ilman operaatiota, niin suosittelemme konsultoimaan kokenutta fysioterapeuttia. Mikäli teidän lyhyemmän jalan jalkaterän pitkittäinen kaari on laskeutunut erittäin näkyvästi, niin suosittelemme hankkimaan yksilölliset pohjalliset, joissa on huomioitu jalkojen pituusero.
Tuotteemme avulla voitte välttyä mm. pituuserosta johtuvasta polven, lonkan tai selän ylikuormituksesta.
Jos mietitte hankkiako esimerkiksi 40 vai 41 koon pohjallinen, niin tilatkaa mieluummi koon 41 pohjallinen. Myös mikäli teillä on leveä päkiä, niin tilatkaa muutamaa numeroa isompi pohjallinen. Liian pitkää pohjallista pystytään leikkaamaan kärjestä hyvillä saksilla.
Korotuspohjallisissamme käytetään EVA-materiaalia, jota käytetään yleisesti muussakin pohjallisten valmistamisessa. Mukavuuden lisäämiseksi tuotteeseen on hiottu pientä syvennystä kantapään alueelle. Muutamme vähitellen varastomme korotuspohjallisten materiaalia aiempaa hieman pehmeämmäksi. Tuotteen toimivuus ei tule vaihdoksen yhteydessä muuttumaan, mutta sitä on mahdollisesti entistä mukavampi käyttää.
Huomioithan, että pohjallinen vaatii tilavan kengän. Pakkaus sisältää yhden korotuspohjallisen.
Tuote toimitetaan kirjepostina postilaatikkoonne, ellei kokonaistilaukseen kuulu muita yli 3cm korkuisia tuotteita (tuolloin toimitamme tuotteet lähimpään Postin automaattiin tai Postiin).
Jalkaspesialisti.fi –
Hei Inkeri!
Yksilöllisemmätkin ratkaisut ovat mahdollisia korotuksen osalta. Niissä hinta on 85eur ja toimitusaika noin 4kk.
Inkeri –
Hei,
Tilaamani pohjallinen vastasi täysin odotuksiani. Tyytyväisyys: 5.
Toivoisin että pituuseroa korjaavia pohjallisia olisi eri paksuisia. Itselleni paras olisi 6 mm kantapäästä ja 2 mm edestä.
Ymmärrän, että korotus pitää olla myös edessä, mutta useimpiin kenkiin etuosan 5mm korotus ei mahdu.
Martti –
Taisi olla liian vähän korotusta, kun jalkani pituusero 2-3cm. Ostajan virhe
Hans –
Olen erittäin tyytyväinen tilaamaani kengän välipohjaan eli arvosana on 5. Pohja pysyy hyvin paikallaan, antaa riittävän tuen ja materiaali on sopivan taipuisa.
Helena (varmistettu kirjoittaja) –
Tilaus saapui lupaamassane
4-5 päivässä.