Pohjalliset

Tuoteryhmässä on valmispohjallisia, jotka ovat usein riittäviä apuvälineitä jalkaterän ongelmien ennaltaehkäisyssä tai hoidossa. Osa tuoteryhmän pohjallisista sopii suurimmalle osalle väestöstä. Huomioitavaa on kuitenkin, että suuremmalla ja jäykemmällä tuella varustettu pohjallinen saattaa olla liian suuri, jos oma jalkan pitkittäiskaari on matala. Pystytte valitsemaan sopivat pohjalliset lukemalla tuotekuvaukset.

Mikäli teillä on todettu erittäin matala tai kipuileva korkea jalkaterä, olette kokeneet äkilliset trauman tai teillä on diabetekseen liittyviä haavaumia, niin on suositeltavaa konsultoida jalkaterään erikoistunutta lääkäriä, fysioterapeuttia, jalkaterapeuttia tai muuta alaraajaan erikoistunutta ammattilaista ennen apuvälineen valintaa. Tuolloin saatatte tarvita yksilöllisesti tehtyjä apuvälineitä ongelmanne hoitoon. Mikäli tilaamanne tuotteen käytöstä huolimatta kärsitte edelleen ongelmista, niin suosittelemme viimeistään tuolloin hakeutumaan ammattilaisen arvioitavaksi.

Ensimmäisinä viikkoina pohjallisia kannattaa käyttää noin 1-3 tuntia päivässä, jotta jalka tottuu ortoosin antamaan tukeen.

Tuotteita yhteensä 15 kpl

Motion Control Pohjalliset

Motion_Control_pohjallinen.png&width=280&height=500
Prothotic Motion Control on erinomainen yleispohjallinen. Sopii esimerkiksi plantaarifaskiittiin, tukemaan lievää lattajalkaa..
Hinta: 43.00 €

Currex Mid Arch

RunPro_MED_1_shadow_72dpi_RGB_mBauer.jpg&width=280&height=500
Pohjallinen toimii kuntoutujille, joilla on normaali tai hieman madaltunut pitkittäinen jalkaterän kaari. Currex mid arch..
Hinta: 44.95 €

Currex Low Arch

RunPro_LOW_1_shadow_72dpi_RGB_mBauer.jpg&width=280&height=500
Pohjallinen sopii kuntoutujille, joilla on matala jalan pitkittäiskaari tai hieman madaltunut pitkittäiskaari. Currex Low..
Hinta: 44.95 €

Bauerfeind Ergopad Redux Hallux Pohjalliset

Tuotekuva_15.jpg&width=280&height=500
Sopii erinomaisesti hallux valguksen ja hallux rigiduksen hoitoon, sillä pohjallinen muun muassa rajoittaa ensimmäisen varpaan..
Hinta: 84.00 €

Hallux Rigid pohjalliset

983122-000_seite_kl.jpg&width=280&height=500
Hallux Rigid pohjallisten perusideana on vähentää kävellessä isovarpaan kivuliasta liikettä. Juuri tämä toiminto auttaa vähentämään..
Hinta: 99.00 €

Rehband Proactive Mid Arch Pohjalliset

Proactive_Mid_Arch.png&width=280&height=500
Pohjallinen toimii kuntoutujille, joilla on normaali tai hieman madaltunut pitkittäinen jalkaterän kaari. Proactive mid arch..
Hinta: 44.95 €

Rehband Proactive Low Arch Pohjalliset

Proactive_Low_Arch.png&width=280&height=500
Pohjallinen sopii kuntoutujille, joilla on matala jalan pitkittäiskaari. Proactive low arch on myös turvallinen valinta niille..
Hinta: 44.95 €

Comfort Springer pohjalliset päkiäpelotilla

Comfort_springer.jpg&width=280&height=500
Luksus malli päkiän kivuista kärsiville. Voidaan myös käyttää tukemaan pitkittäistä kaarta. Suositellaan hieman madaltuneen..
Hinta: 64.00 €

Pituuseroa 0,5cm korjaava pohjallinen

Korotuspohjalliset.jpg&width=280&height=500
Korotuspohjallinen korjaa pituuseroa kantapään alueelta 0,5cm. Jotta jalka mahtuu kenkään hyvin, niin edestä mallin korkeus..
Hinta: 39.00 €

Pituuseroa 0,8cm korjaava pohjallinen

Korotuspohjalliset.jpg&width=280&height=500
Korotuspohjallinen korjaa pituuseroa kantapään alueelta 0,8cm. Jotta jalka mahtuu kenkään hyvin, niin edestä mallin korkeus..
Hinta: 39.00 €

Pohjalliset korkokenkiin

Korkokenka.jpg&width=280&height=500
Mataluutensa ja korkeutensa puolesta erityisesti korkokenkiin suunnitellut pohjalliset. Päkiän alueella pohjallisessa on..
Hinta: 69.00 €

Päkiäpelotti

Pakiapelotti.png&width=280&height=500
Myydään kahden parin pakkauksissa. Päkiäpelotti asetetaan päkiän alle. Se ei saa olla pikkuvarpaan tai isovarpaan jalkapöydänluun..
Hinta: 30.00 €

Superfeet Carbon Pro Hockey

CarbonHockey.jpg&width=280&height=500
Superfeet Carbon Pro Hockey on suunniteltu käytettäväksi esityisesti luistimessa. Sopii myös esimerkiksi bootseihin tai monoihin..
Hinta: 69.00 €

Superfeet Copper

superfeet_copper05_rgb.jpg&width=280&height=500
Hyvä pohjallinen matalan tai normaalin holvin omaaville henkilöille. Sopii esimerkiksi tukemaan lattajalkaa, plantaarifaskiitin..
Hinta: 69.00 €

Kantakiila

Kantakiila_24005_web.jpg&width=280&height=500
HUOM: vain ammattilaiskäyttöön!
Kantakiilat myydään kahden parin pakkauksissa. Voidaan käyttää kantapään mediaali- tai lateraalipuolella..
Hinta: 27.00 €