Reumaan liittyviä jalkaterän ongelmia voi olla esimerkiksi kantapään virheasento, päkiän alueen leviäminen, pitkittäiskaaren alentuminen (lattajalka), vaivaisenluu tai vasaravarpaat. Noin kaksi kolmasosaa reumaatikoista kärsii jalkakivuista päivittäin. Nivelkipujen vuoksi kävely voi tuntua haastavalta ja asentoa tukevat lihakset voivat toimia entistä heikommin.

Jalkaterän kivut voivat pahentua muun muassa sen vuoksi, että lihakset eivät toimi oikealla tavalla ja asento on muuttunut epäanatomiseksi. Reumaan liittyvät tulehdukset heikentävät jalan lihaksia, nivelsiteitä ja jänteitä. 

Tukipohjallishoidoilla saatetaan estää tai hidastaa jalkaterän virheasentojen syntymistä ja vähentää kipuja reumaatikoilla. Reumaatikot hyötyvät varsinkin puolikovista pohjallisista, joissa yhdistyy kaaren muotoja tukeva kova materiaali sekä pehmeä päällinen. Motion Control pohjallinen sopii reumaatikoille, joilla on hieman alentunut tai normaali pitkittäinen kaari. Matalakaariselle jalalle ja kovista jalan kivuista kärsiville suosittelemme yksilöllisiä tukipohjallisia. Tälle kuntoutujajoukolle myönnetään usein julkisen terveydenhuollon kautta yksilölliset pohjalliset. Ennen tätä suosittelemme kuitenkin hankkimaan omakustanteisesti sarjavalmisteiset tai yksilölliset pohjalliset kipujen ja virheasennon pahenemisen ennaltaehkäisemiseksi.

Vaivaisenluusta (hallux valgus) johtuva jalkaterän kipu on yleistä reumaatikoilla. Bauerfeindin Redux Hallux saattaa vähentää isovarpaan tyvinivelessä ilmaantuvaa kipua. Katso myös muut sivumme apuvälineet vaivaisenluuhun. Reumaatikoilla voi olla myös päkiän alueen kipua.

Reumaatikoilla kengän valinta on erityisen tärkeässä roolissa. Reumaatikon jalka vaatii useimmiten normaalia enemmän tukiominaisuuksia jalkineelta. Kengän tulee olla korkea ja leveä kärjestä, jottei vaivaisenluun virheasento tai vasaravarpaat pahene. Materiaali ei saa painaa jalkaterää. Nilkkurimalliset jalkineet saattavat olla hyvä valinta pohjallisten kanssa. Jalkineen pohjassa on syytä olla hieman päkiäkeinua, varsinkin jos teillä on päkiän alueella kipuja. Suutarit voivat tarvittaessa tehdä joihinkin jalkineisiin muutostöinä päkiäkeinun tai venyttää tarvittaessa jalkineita varpaiden alueelta. Jalkineet on hyvä ostaa asiantuntijaliikkeestä, joissa myyjät voivat auttaa jalkineiden valinnassa kuntoutujia. Vaikeammissa jalkaterän ryhdin ongelmista kärsivät kuntoutujat saattavat hyötyä apuvälineliikkeestä hankituista ortopedisista jalkineista.

Reumaatikot hyötyvät siis hyvistä jalkineista ja pohjallisista, mutta jalkaterän harjoittelua ei ole syytä unohtaa. Jalkaterän perusharjoitteilla pääsee pitkälle, mutta suuremmista jalan ongelmista kärsivien kuntoutujien kannattaa ehdottomasti kysyä alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemä alaraaja-analyysi sekä harjoitusohjelma.

Jalkojen omahoidon perusteita reumaatikolla

Apuvälineitä reumaatikolle

Motion Control pohjalliset

Motion Control on erinomainen yleispohjallinen. Sopii esimerkiksi plantaarifaskiittiin, tukemaan lievää lattajalkaa, päkiäkipuun, lieviin reumaan liittyviin ongelmiin, känsäytymien ja neuropaattisen kivun hoitoon ja lievittämään kipua paljon seisomatyötä tekevillä henkilöillä.

Vaivaisenluunauha

Tuki on erinomainen apuväline vaivaisenluun hoidossa. Voidaan käyttää öisin nukkuessa tai tarpeeksi tilavan jalkineen kanssa päivisin. Nauha vetää isovarvasta suorempaan ja vedon voimakkuutta on mahdollista säätää.

Bauerfeind Redux Hallux pohjalliset

Sopii erinomaisesti hallux valguksen ja hallux rigiduksen hoitoon, sillä pohjallinen muun muassa rajoittaa ensimmäisen varpaan liikettä kävellessä. Kuntoutujille, joilla on normaali, hieman madaltunut tai korkea jalan pitkittäinen kaari.

Anatominen varpaanerottaja

Pysyy lenkin avulla huomattavasti paremmin paikoillaan verrattuna tavallisiin varpaanerottajiin. Lievään vaivaisenluuhun. S/M koko sopii noin 35 - 42 koon jalkaan.
Sivustolla jalkaspesialisti.fi olevat tiedot eivät korvaa ammattilaisen antamaa lääketieteellistä neuvontaa. Myöskään sivuston jalkaspesialisti.fi sisältöä ei saa käyttää diagnoosin tai hoidon perustana, vaan se on ainoastaan täydentävää tietoa. Vain lääkäri voi tehdä diagnosointia. Apua kuntoutukseen saat esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneelta terapeutilta tai jalkaterapeutilta.
Shopping Cart

Lisätietoa harjoitusohjeista

Tämän tuotteen ostaja voi hankkia pääsyn alaraajafysioterapeutin suunnittelemiin harjoitusvideoihin videoportaalissamme tai kirjalliset oirespesifit ohjeet tilauksensa mukaan. Valittavissa olevat harjoitusvideot ja kirjalliset harjoitusohjeet vaihtelevat tuotekohtaisesti.

Alta otsikko klikkaamalla löydät tarkemmat harjoitekohtaiset esittelyt:

Harjoitteet etenevät nousujohteisesti, ja niissä on huomioitu eri kuntotason omaavat asiakkaat. Mukana lisäharjotteita lattajalkaan, joita voi tehdä tarvittaessa.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusvideot koostuvat yli 20 minuutin videomateriaaleista, joissa kuvataan harjoitteet käytännössä.

Harjoitteilla pyritään edistämään jalan ryhtiä lievässä lattajalassa, mutta osa harjoitteista soveltunee myös merkittävämpään lattajalkaan. Harjoitteet etenevät nousujohteisesti, ja niissä on huomioitu eri kuntotason omaavat asiakkaat. Mukana lisäharjoitteita lonkalle ja venytyksiä pohkeelle, joita voi tehdä videon opastamissa tilanteissa tarvittaessa.

Alaraajafysioterapian käytäntöihin ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen terapeutin suunnittelemat harjoitusvideot koostuvat noin 20 minuutin videomateriaaleista, joissa kuvataan harjoitteet käytännössä.

Vaikka harjoitteet on valittu erittäin tarkasti ja niissä on pyritty parhaalla mahdollisella tavalla huomioimaan yksilöllisyys, niin ne eivät kuitenkaan saa korvata teille yksilöllisesti ohjattuja harjoitteita. Erityisesti vaikeissa jalan ongelmissa konsultoithan lääkäriä, alaraajafysioterapiaan erikoistunutta terapeuttia tai jalkaterapeuttia.

Harjoitteet on suunniteltu polven nivelrikon kuntoutukseen. Harjoitteet etenevät nousujohteisesti, ja niissä on huomioitu eri kuntotason omaavat asiakkaat. Videoilla on lihasvoimaharjoitteiden lisäksi erilliset osiot tasapaino- ja liikkuvuusharjoitteille, joita tehdään videoiden ohjeistuksen perusteella vain tarvittaessa.

Voit valita videot vain tiettyjen polven nivelrikon tuotteiden lisänä 24,90€ lisähintaan.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen terapeutin suunnittelemat harjoitusvideot koostuvat noin 30 minuutin videomateriaaleista, joissa kuvataan harjoitteet käytännössä.

Vaikka harjoitteet on valittu erittäin tarkasti ja niissä on pyritty parhaalla mahdollisella tavalla huomioimaan yksilöllisyys, niin ne eivät kuitenkaan saa korvata teille yksilöllisesti ohjattuja harjoitteita. Erityisesti vaikeissa jalan ongelmissa konsultoithan lääkäriä, alaraajafysioterapiaan erikoistunutta terapeuttia tai jalkaterapeuttia.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään parantamaan jalkaterän toimintaa ja ryhtiä. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa. Harjoitteita ei suositella korkean jalkaholvin omaaville tai vaikeista jalkaterän ongelmista kärsiville asiakkaille.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua plantaarifaskiitissa sekä lisäämään sen kuormituskestävyyttä. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa. Monipuolisemmat ja tarkasti kuvatut ohjeet plantaarifaskiittiin saat ostamalla plantaarifaskiitin videoidut harjoitusohjeet verkkokaupastamme.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua päkiän kivussa. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua hallux rigiduksessa sekä lisäämään jalan toimintakykyä. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua akillesjänteen tendinopatiassa (1,5cm – 8cm kiinnityskohdasta ilmenevä kipu) sekä lisäämään jalan kuormituskestävyyttä.

Harjoitteet etenevät nousujohteisesti ja niissä on huomioitu jalan kivun voimakkuus. Tarvittaessa ohje aloitetaan isometrisistä harjoitteista, jonka jälkeen siirrytään eksentrisiin harjoitteisiin sekä muun muassa niin sanottuihin heavy slow harjoitteisiin.

Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa. Jos kipu jatkuu vaikka käytätte tukea ja noudatatte harjoitusohjetta, niin suosittelemme hakeutumista fysioterapeutin tai jalkaterapeutin vastaanotolle.

Tutkittuun tietoon, käytännön kokemuksiin ja erityisesti alaraajafysioterapian käytänteisiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua vaivaisenluussa sekä lisäämään jalan toimintakykyä. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään lisäämään jalan toimintakykyä nilkan nyrjähdyksen jälkeen sekä vähentämään riskiä uuteen nilkan nyrjähdykseen. Harjoitetaso etenee huomioiden, kuinka kauan nilkan nyrjähdyksestä on mennyt aikaa ja millaisia oireita jalassa on. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään lisäämään jalan toimintakykyä nilkan nyrjähdyksen jälkeen sekä vähentämään riskiä uuteen nilkan nyrjähdykseen. Harjoitetaso etenee huomioiden, kuinka kauan nilkan nyrjähdyksestä on mennyt aikaa ja mikä on vamman aste. Harjoitteet kuvataan esimerkkien avulla ja ohjeissa on eri variaatiot harjoitteille huomioiden liikunnallisesti aktiiviset ja ei niin aktiiviset yksilöt. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.