Vaivaisenluun vaivaamat jalat

Vaivaisenluussa, eli hallux valguksessa isovarvas on kääntynyt muiden varpaiden suuntaan. Mikäli ensimmäisen jalkapöytäluun ja isovarpaan tyven luun kulma on yli 20 astetta, tilaa pidetään epänormaalina. Varpaan tyvinivel on usein tässä ponnistustoiminnan häiriössä kivulias ja voi alkaa punoittamaan. Vaiva voi aiheutta kipua myös päkiän alueelle. Kävelyssä isovarpaan ojennus pahentaa mahdollista kipua. Pitkälle edenneessä vaivaisenluussa kipua on myös rasituksen jälkeen levossa. Viimeisenä hoitona vaivassa on leikkaus, mutta ensisijaiseksi hoidoksi hallux valgukseen suositellaan konservatiivista hoitoa.

Vaivaisenluun synty

Vaivaisenluu voi olla periytyvää, se voi liittyä nilkan jäykkyyteen, korkokenkien käyttöön, suippokärkisiin ja liian pieniin jalkineisiin tai Mortonin jalkaan, jossa I-varpaan tyvinivel on lähempänä kantapäätä kuin II-varpaan tyvinivel. Lattajalkaisuus saattaa altistaa vaivaisenluulle (1), mutta aiheesta on jonkin verran ristiriitaista tutkimustietoa. Ylipainoa, reuma, diabetes, seisomatyö sekä alentunut lihasvoima voi myös kasvattaa riskiä vaivaisenluuhun. Naisilla tavataan moninkertaisesti yleisimmin vaivaisenluuta kuin miehillä.

Toisaalta mikäli lonkasta lähtevä linjaus pettää, jalkaterä voi kääntyä sisään, joka puolestaan altistaa vaivaisenluulle. Tällaisessa toimintahäiriössä kuormitus ohjautuu korostuneesti jalkaterän etu- ja sisäosaan ja isovarpaan tyvinivel ei toimi oikealla tavalla kävelyn ponnistuksessa. Todellisuudessa vaivaisenluun muodostumiseen johtavat syyt ovat moninaisia. Perimä on tärkein vaivaisenluulle altistava tekijä. Tila on etenevä, mutta sen edistymistä voidaan jonkin verran hidastaa.

Vaivaisenluun hoito

Vaivaisenluulla on taipumuksena pahentua iän myötä, joten ajoissa aloitettu hoito ja tilanteen huomiointi parantaa hoitotulosta huomattavasti. Varsinkin matalakaarista jalkaterää kannattaa harjoittaa, jotta kävellessä tuleva kuormitus jakautuisi paremmin. Olemme suunnitelleet Lattajalan videoidut harjoitusohjeet, joiden avulla pyritään harjoittamaan jalkaterän ryhtiä lattajalassa ja esimerkiksi vaivaisenluussa.

Vaivaisenluun hoidossa kuntoutujat voivat hyötyä pitkittäiskaarta tukevista pohjallisista, varsinkin jos kuntoutujan jalan kaari on alentunut. Pitkittäisen kaaren madaltumalla tarkoitetaan lattajalkaa, mutta joissain lähteissä siitä puhuttaessa käytetään nimeä pes planus tai latuskajalka. Näillä kuntoutujilla pronaatio (nilkan ja jalkaterän kääntyminen sisään) voi olla pitkittynyt ja ensimmäisestä jalkapöydän säteestä (ensimmäisen jalkapöytäluun suuntainen säde) voi tulla löysä. Pohjallishoitoa suositellaan lattajalan omaavalle kuntoutujalle myös mahdollisen leikkauksen jälkeen, sillä muutoin virheasento uusiutuu helposti. Aina hallux valgukseen ei kuitenkaan liity lattajalkaisuutta.

Kuntoutujat hyötyvät lyhytaikaisesti teippauksesta ja venyttelyistä, mutta hoito koostuu myös erilaisista ortoosihoidoista, kuten pohjallisten ja erilaisten ortoosien käytöstä. Vaivaisenluulle erityisesti suunnitelluilla pohjallisilla (Bauerfeind redux hallux tai Hallux rigid pohjalliset) voidaan rajoittaa kivuliaan nivelen liikettä, jolloin kävelystä voi tulla huomattavasti kivuttomampaa. Lattajalassa yksilölliset pohjalliset saattavat olla tehokkaammat kuin valmispohjalliset, sillä laadukkailla yksilöllisillä pohjallisilla saatetaan pystyä vaikuttamaan tehokkaammin isovarpaan tyvinivelen liikkeeseen kävellessä. Toisaalta valmispohjallisten pitkittäiskaaren tuella voidaan saada myös selkeää apua ja ne ovat huomattavasti edullisempia kuin yksilölliset pohjalliset.

Silikoniortooseilla ja vaivaisenluunauhalla voidaan ohjata varvasta. Dynaamisella vaivaisenluun hoitoon tarkoitetulla ortoosilla voidaan vähentää jonkin verran vaivaisenluun yhteydessä koettua kipua (2). Niitä voidaan käyttää konservatiivisena hoitona riippumatta onko kuntoutujalla lattajalkaa vai ei. Ortooseja käytetään usein levon aikana, mutta niitä voidaan käyttää myös kävelyn yhteydessä. Öisin voidaan myös käyttää erilaisia yötukia (mukaan lukien vaivaisenluunauha), joilla voidaan lievittää kipua ja muutoinkin tehostaa vaivaisenluun hoitoa. Päkiäkeinullinen ja tarpeeksi suuri jalkine on yksi vaivaisenluun hoidon kulmakivistä.

Leikkauksesta voi olla merkittävää hyötyä ja pohjallisten avulla voidaan vähentää kipua. Suomalaisen tutkimuksen mukaan leikkauksesta sekä pohjallisten käytöstä oli hyötyä kuuden kuukauden kontrollissa, mutta vuoden kontrollissa leikkaus oli selkeästi tehokkaampi kuin pohjalliset tai ei hoitoa. (3.) On kuitenkin huomionarvoista, että hallux valguksen hoidosta on yllättävän vähän tutkittua tietoa, vaikka virheasento on varsin yleinen.

Silikoniortooseja, hyviä jalkineita ja tarvittaessa pohjallisia suositellaan käyttämään leikkauksen jälkeenkin, jotta leikkauksella aikaansaadusta asennosta tulisi mahdollisimman pysyvä. Virheasento uusii noin 10–20 % leikatuista potilaista.

Päkiän alueelta tarpeeksi leveän jalkineen avulla vähennetään isovarpaan mekaanista työntymistä kohti muita varpaita. Leveällä jalkineella vähennetään myös isovarpaan tyvinivelen alueelle jalkapöytäluuhun mahdollisesti kasvavan ulkonevan kyhmyn (bunion) painetta. Varpaiden jälkeen tilaa tulisi jäädä jalkineeseen 1 – 1,5cm, sillä kävellessä jalkaterä pitenee. Kivuliaassa tapauksessa päkiäkeinullisesta jalkineesta saattaa olla hyötyä.

Jalkineet

Apuvälineitä vaivaisenluun hoidon tueksi

Vaivaisenluun hoitopaketti

Vaivaisenluun hoitopaketti normaalin tai korkeahkon pitkittäiskaaren omaavalle henkilölle. Mukaan Bauerfeind redux hallux pohjalliset, vaivaisenluunauha, anatominen varpaanerottaja, teippausohje ja harjoitusohje vaivaisenluuhun

Vaivaisenluun hoitopaketti lattajalkaan

Hoitopaketti sopii myös normaalin pitkittäisen kaaren omaavalle henkilölle, vaikka pohjallinen ei annakaan suurta tukea pitkittäiselle kaarelle. Mukaan Currex pohjalliset, vaivaisenluunauha, anatominen varpaanerottaja, teippausohje ja harjoitusohje vaivaisenluuhun

Bauefeind Ergopad redux hallux pohjalliset

Sopii vaivaisenluun hoitoon. Kuntoutujille, joilla on normaalikorkuinen tai korkea jalan pitkittäinen kaari. Jalkaterän ortooseihin perehtynyt ammattilainen voi tarvittaessa myös muokata pohjallista lämmittämällä sitä.

Vaivaisenluunauha

Valittavana on nauha vasempaan tai oikeaan jalkaan. Tuki on erinomainen apuväline vaivaisenluun hoidossa. Voidaan käyttää öisin nukkuessa tai tarpeeksi tilavan jalkineen kanssa päivisin. Nauha vetää isovarvasta suorempaan ja vedon voimakkuutta on mahdollista säätää.

Motion Control Pohjalliset

Motion Control on erinomainen yleispohjallinen, joka sopii vaivaisenluun hoidon tueksi. Pohjallisessa on pieni päkiäpelotti, joka saattaa lievittää päkiän alueen kipua.

Säädettävä varpaanerottaja vaivaisenluuhun

Pysyy lenkin avulla paremmin paikoillaan verrattuna tavallisiin varpaanerottajiin. Vihreällä sisäkappalella ohjataan asentoa enemmän ja oranssilla vähemmän.

Anatominen Vaivaisenluunsuoja

Sopii hyvin niille henkilöille, joille tulee kipua kengän hankaamisesta etujalkaan. Silikoniortooseilla voidaan suoristaa varvasta.

Varaa aikasi fysioterapiaan Vantaalle tai etäfysioterapiaan

Hoitoon kannattaa hakeutua, mikäli kipu pitkittyy, liittyy traumaan ja jos jalka ei kestä astumista.

Voit varata ajan Myyrmäen tai Tikkurilan Fysios Mehiläisen toimipisteeseen, jossa fysioterapeutti voi tutkia jalkasi, arvioida mahdollisen apuvälinetarpeen sekä suunnitella yksilölliset harjoitteet. Voit varata käynnin Myyrmäkeen myös soittamalla Mehiläisen ajanvaraukseen numeroon 010 414 00. Kerro varatessasi aikaa, että haluat ajan fysioterapeutti Antti Mässelille tai Anniina Meriläiselle.

Etäfysioterapiaan varten tarvitset toimivan sähköpostiosoitteen sekä tietokoneen, älypuhelimen tai tabletin. 

Vain lääkäri voi tehdä diagnosointia. Lisäapua saat esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneelta terapeutilta tai jalkaterapeutilta.

Lähteitä:

(1.) Nguyen U, Hillstrom H, Li W, Dufour A et al.: Factors Associated with Hallux Valgus in a Population-Based Study of Older Women and Men: the MOBILE Boston Study. Osteoarthritis Cartilage. 2010, January, 18 (1), 41 – 46. 

(2.) Plaass, Christian & Karch, Annika & Koch, Armin & Wiederhoeft, Vivien & Ettinger, Sarah & Claassen, Leif & Daniilidis, Kiriakos & Yao, Daiwei & Stukenborg-Colsman, Christina, 2020. Short term results of dynamic splinting for hallux valgus – A prospective randomized study. Foot and Ankle Surgery, 2020, February; 26 (1): 146 – 150.

(3.) Torkki, Markus & Malmivaara, Antti & Seitsalo, Seppo & Hoikka, Veijo & Laippala, Pekka & Paavolainen, Pekka 2001. Surgery vs Orthosis vs Watchful Waiting for Hallux Valgus. A Randomised Controlled Trial. JAMA; 285 (19): 2474 – 2480.

Shopping Cart

Lisätietoa harjoitusohjeista

Tämän tuotteen ostaja voi hankkia pääsyn alaraajafysioterapeutin suunnittelemiin harjoitusvideoihin videoportaalissamme tai kirjalliset oirespesifit ohjeet tilauksensa mukaan. Valittavissa olevat harjoitusvideot ja kirjalliset harjoitusohjeet vaihtelevat tuotekohtaisesti.

Alta otsikko klikkaamalla löydät tarkemmat harjoitekohtaiset esittelyt:

Harjoitteet etenevät nousujohteisesti, ja niissä on huomioitu eri kuntotason omaavat asiakkaat. Mukana lisäharjotteita lattajalkaan, joita voi tehdä tarvittaessa.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusvideot koostuvat yli 20 minuutin videomateriaaleista, joissa kuvataan harjoitteet käytännössä.

Harjoitteilla pyritään edistämään jalan ryhtiä lievässä lattajalassa, mutta osa harjoitteista soveltunee myös merkittävämpään lattajalkaan. Harjoitteet etenevät nousujohteisesti, ja niissä on huomioitu eri kuntotason omaavat asiakkaat. Mukana lisäharjoitteita lonkalle ja venytyksiä pohkeelle, joita voi tehdä videon opastamissa tilanteissa tarvittaessa.

Alaraajafysioterapian käytäntöihin ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen terapeutin suunnittelemat harjoitusvideot koostuvat noin 20 minuutin videomateriaaleista, joissa kuvataan harjoitteet käytännössä.

Vaikka harjoitteet on valittu erittäin tarkasti ja niissä on pyritty parhaalla mahdollisella tavalla huomioimaan yksilöllisyys, niin ne eivät kuitenkaan saa korvata teille yksilöllisesti ohjattuja harjoitteita. Erityisesti vaikeissa jalan ongelmissa konsultoithan lääkäriä, alaraajafysioterapiaan erikoistunutta terapeuttia tai jalkaterapeuttia.

Harjoitteet on suunniteltu polven nivelrikon kuntoutukseen. Harjoitteet etenevät nousujohteisesti, ja niissä on huomioitu eri kuntotason omaavat asiakkaat. Videoilla on lihasvoimaharjoitteiden lisäksi erilliset osiot tasapaino- ja liikkuvuusharjoitteille, joita tehdään videoiden ohjeistuksen perusteella vain tarvittaessa.

Voit valita videot vain tiettyjen polven nivelrikon tuotteiden lisänä 24,90€ lisähintaan.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen terapeutin suunnittelemat harjoitusvideot koostuvat noin 30 minuutin videomateriaaleista, joissa kuvataan harjoitteet käytännössä.

Vaikka harjoitteet on valittu erittäin tarkasti ja niissä on pyritty parhaalla mahdollisella tavalla huomioimaan yksilöllisyys, niin ne eivät kuitenkaan saa korvata teille yksilöllisesti ohjattuja harjoitteita. Erityisesti vaikeissa jalan ongelmissa konsultoithan lääkäriä, alaraajafysioterapiaan erikoistunutta terapeuttia tai jalkaterapeuttia.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään parantamaan jalkaterän toimintaa ja ryhtiä. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa. Harjoitteita ei suositella korkean jalkaholvin omaaville tai vaikeista jalkaterän ongelmista kärsiville asiakkaille.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua plantaarifaskiitissa sekä lisäämään sen kuormituskestävyyttä. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa. Monipuolisemmat ja tarkasti kuvatut ohjeet plantaarifaskiittiin saat ostamalla plantaarifaskiitin videoidut harjoitusohjeet verkkokaupastamme.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua päkiän kivussa. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua hallux rigiduksessa sekä lisäämään jalan toimintakykyä. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua akillesjänteen tendinopatiassa (1,5cm – 8cm kiinnityskohdasta ilmenevä kipu) sekä lisäämään jalan kuormituskestävyyttä.

Harjoitteet etenevät nousujohteisesti ja niissä on huomioitu jalan kivun voimakkuus. Tarvittaessa ohje aloitetaan isometrisistä harjoitteista, jonka jälkeen siirrytään eksentrisiin harjoitteisiin sekä muun muassa niin sanottuihin heavy slow harjoitteisiin.

Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa. Jos kipu jatkuu vaikka käytätte tukea ja noudatatte harjoitusohjetta, niin suosittelemme hakeutumista fysioterapeutin tai jalkaterapeutin vastaanotolle.

Tutkittuun tietoon, käytännön kokemuksiin ja erityisesti alaraajafysioterapian käytänteisiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään vähentämään jalan kipua vaivaisenluussa sekä lisäämään jalan toimintakykyä. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään lisäämään jalan toimintakykyä nilkan nyrjähdyksen jälkeen sekä vähentämään riskiä uuteen nilkan nyrjähdykseen. Harjoitetaso etenee huomioiden, kuinka kauan nilkan nyrjähdyksestä on mennyt aikaa ja millaisia oireita jalassa on. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.

Tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin perustuvat alaraajafysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin suunnittelemat harjoitusohjeet koostuvat harjoitteista, joiden avulla pyritään lisäämään jalan toimintakykyä nilkan nyrjähdyksen jälkeen sekä vähentämään riskiä uuteen nilkan nyrjähdykseen. Harjoitetaso etenee huomioiden, kuinka kauan nilkan nyrjähdyksestä on mennyt aikaa ja mikä on vamman aste. Harjoitteet kuvataan esimerkkien avulla ja ohjeissa on eri variaatiot harjoitteille huomioiden liikunnallisesti aktiiviset ja ei niin aktiiviset yksilöt. Harjoitusohjelma ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi alaraajafysioterapiaan erikoistuneen ammattilaisen tai jalkaterapeutin tekemää yksilöllistä harjoitusohjelmaa.